Etusivu


cropped-IMG_1590.jpg

Lappeenrannan joogakerho Ry on perustettu 13.4.1978. Kerhomme perustamisesta on jo yli 45 vuotta! Kerhon tarkoituksena on joogan, ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen tasapainoon ja terveyteen tähtäävän menetelmän, tunnetuksi tekeminen. Samalla kerho toimii joogan harjoittajien välisenä yhdyssiteenä.

Olemme osa SUOMEN JOOGALIITTO Ry:ä, joka on perustettu vuonna 1967. Suomen Joogaliittoon kuuluu noin 2700 henkilöjäsenen lisäksi 23 rekisteröityä paikallisjäsen-yhdistystä, joista yksi on tämä meidän oma Lappeenrannan joogakerho.

Joogakerhomme ohjaajat ohjaavat talvisin joogaryhmiä mm. Etelä-Karjalan kansalaisopistossa. Kerhomme järjestää myös kerran viikossa kesäisin ja talvisin joogaharjoituksia sekä erilaisia viikonloppukursseja ja retkiä mm. Suomen Joogaliiton kotipaikkaan Suomen Joogaopistolle Saarijärvelle ja talvipäiville.


JOOGAAMME PERJANTAISIN 26.5. ASTI KLO 18-19.30 LÖNNROTIN KOULUN LIIKUNSALISSA: Perjantaijooga Lönnrotin koulun liikuntasalissa, Lönnrotinkatu 1, joka perjantai (ei joogaa 7.4. eikä 19.5.). Lönnrotin koulun liikuntasali on keltaisessa puurakennuksessa, keltaista puukoulua vastapäätä. Hinta on tällä hetkellä kaikilta 5 €/kerta.

Jooga toimii nonstop periaatteella eli ilmoittautumista ei tarvita ja voit tulla silloin kun pääset. Tuo oma joogamatto mukaan ja joustavat vaatteet ja loppurentoutukseen jotain lämmintä vaatetta. Lämpimästi tervetuloa kokeilemaan uudet joogaajat tai jatkamaan harjoitusta kokeneet joogit!


’Tyyneys ja sisäinen rauha saavutetaan pyyteettömällä harjoituksella ja takertumattomuudella.’ (Joogasutra 1.12 Arvo Tavin mukaan)

’Se joka poikkeaa polulta, löytää uusia polkuja.’ (Niels Kjaer)

Maltillinen ja toista kunnioittava saa vahvan yhteyden elämänvoimaan. Ottamisen halusta vapautuneelle kirkastuu elämän tarkoitus.’ (Sutra ll 36-39 Arvo Tavin mukaan)

’Kaikki todella suuri kasvaa hitaasti ja huomaamatta.’ (Seneca)

Logo vihreäSuomen Joogaliitto ry:n logo.

Uusimmat artikkelit

KESÄJOOGAA Kesämäenrinteen koululla ma 5.6 alkaen klo 18-

Tervetuloa joogaamaan Kesämäenrinteen (Lavolankatu 16) koululle maanantai-iltaisin klo 18-19.30. Ohjaajat ovat kerhomme joogaohjaajia. Tuo oma alusta mukanasi ja mahdolliset istuinalusta tai peitto.

Jooga jatkuu koko kesän 7.8 saakka maanantaisin 18-19.30 ja vielä sunnuntaina 27.8 Juhlajoogan merkeissä klo 15.00 alkaen

Hinta on kerhon jäsenille 4E/kerta tai 30E koko kesä ja ei-jäsenille 8E/kerta tai 60E koko kesä.

Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet ja vanhat joogaajat!

Kesäkuun ohjaajat: 5.6 Liisa F., 12.6 Marjo N. 17.6. Liisa F. 24.6 Marjo N.                         Heinäkuun ohjaajat: 3.7 Sirpa R., 10.7 ja 17.7 Ilse B., 24.7  ja 31.7 Marja-Leena I           Elokuu: 7.8 Merja T.   27.8 Samuli

  1. KYLLI KUKKin joogapäivä LA 27.5. klo 10.30-16.30 Lappeenrannassa <3 Comments Off on KYLLI KUKKin joogapäivä LA 27.5. klo 10.30-16.30 Lappeenrannassa <3
  2. Sandra Sabatini ja Michal Havking Lappeenrannassa 9-11.6.2023 Comments Off on Sandra Sabatini ja Michal Havking Lappeenrannassa 9-11.6.2023
  3. VUOSIKOKOUS ma 20.3 Kahvila Aleksandrassa Comments Off on VUOSIKOKOUS ma 20.3 Kahvila Aleksandrassa
  4. JOOGAAMME PERJANTAISIN 26.5.23 ASTI KLO 18-19.30 LÖNNROTIN KOULULLA Comments Off on JOOGAAMME PERJANTAISIN 26.5.23 ASTI KLO 18-19.30 LÖNNROTIN KOULULLA
  5. Perjantaijoogien ohjaajat Comments Off on Perjantaijoogien ohjaajat
  6. JOUNI HALLIKAINEN & TOTAL YIN® YINJOOGAHARJOITUS LA 6.5. klo 11.00-14.00 <3 Comments Off on JOUNI HALLIKAINEN & TOTAL YIN® YINJOOGAHARJOITUS LA 6.5. klo 11.00-14.00 <3
  7. Johdatus zazeniin, zen-meditaatioon: SU 12.3. klo 10-12.30 <3 Comments Off on Johdatus zazeniin, zen-meditaatioon: SU 12.3. klo 10-12.30 <3
  8. Pieni Zen-meditaatio kurssi sunnuntaina 12.3 Comments Off on Pieni Zen-meditaatio kurssi sunnuntaina 12.3
  9. Ei perjantaijoogaa 10.2 Comments Off on Ei perjantaijoogaa 10.2